Sivut

tiistai 13. lokakuuta 2015

5 kerroksen hirmu

Kuten otsikosta saattaa päätellä lakkasin kynnet viidellä kerroksella värilakkaa.. plus kaks kerrosta aluslakkaa ja kaks kerrosta päällyslakkaa, eli yhteensä 9 kerrosta lakkaa. Vaikka tuota värilakkaa on tuo kamala määrä kynsillä, ei väri ole siltikään sama ku pullossa. Huoh, eli oikeastaan luovutin tuossa viidennessä kerroksessa. Lakka on siis toinen Essencen beautifuing polisheista. Eka keltainenhan toimi oikeen kivasti kolmella kerroksella, joten innoisaan lähin tämän kans testailemaan. Mutta jos tämän alkuperäsenki ajatuksen kans lakkais kynnet, ei yks kerros ainakaan mulla ois kelvannut, lakka ei levity kunnolla ja kauniisti ku on niin läpikuultavaa, toiseen kohtaan jää vähemmän lakkaa ku toiseen.
Nooh, tulipahan testattua, eikä tää maksanu ku sen 50 senttiä, etteipä tuo mikään maailmanloppu oo. :D 

Lakkasin siis piitkästä aikaa kynnet, sain vihdoin ihteni jaksaan poistaan glittervuoret kynsistä, tein lupauksen etten kuukauteen koske glitterlakkoihin, tai siis laita kynsille. Kamalaa puuhaa, itkupotkuraivarit oli lähellä.

Voitte siis kuvitella kuin paksu kuori tuota lakkaa on kynsillä, kuivumisen kanssa ei ollu ajatustakaan, menin silti saunaan melkeen heti ku kynnet lakkailin ja koristeet kyllä luisteli tuosa kynnen pinnalla uhkaavasti, muttei sentään lähteny. :D

Okei tän sepostuksen jälkeen kuvat, joitten värit on ihan päin sitä itseään, ravaan kahen tieskan väliä ja tässä toisesa ei oo mitään millä värejä vois muunnella, joten kuvitelkaa et tuo on tositosi haalean vaalean minttu väri. x) Melkeen niinku tuo pullon väri. :)

Lakkaus on tosiaan vauhilla tehty ja "pikalakkaus" jos sitä sutimista enää nopeaksi voi sanoa. :D Eli eivät oo mitään mahtavinta aatelia. 






Käytetyt tuotteet: 
Essence: A hint of mint
Tähti "paljetit"
Tarrat

4 kommenttia:

  1. Voi ei, toi monen lakkakerroksen laittaminen on kyllä niin ärsyttävää! :/ joka tapauksessa tosi nätit kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep nii on ja tuntuu että menee vuosi kuivatella jos ei omista pikakuivattajaa. :D Kiitos! <3

      Poista
  2. Nuo tähtirykelmät näyttää niin hyvältä! Ja kivalta! Harmi että lakka on niin väritön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, on nuo kyllä kivoja koristeita. :) Mm.. ois ollu niin nätti mut ei sitte. :s

      Poista

Kommentit piristävät, kiitos niistä. <3