Sivut

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Epäonnistunutta violettia

Noniin, olin aika innoissani siitä, että saan lakata kynnet juuri miten itse haluan tämän haasteen jälkeen. No valitsin kaksi joululahjaksi saatua lakkaa, koska haluan nopsasti testata kaikkia testaamattomia lakkoja. No violettia tuli sitten valittua. Essencestä tiesin, ettei se peitä yksistään tosiaankaan helposti, joten valitsin alle tumman violetin Seppälän Nails sarjan lakan. Sitten ei muutaku sutimaan. Lakkaa laitoin kaks kerrosta ja olen kyllä siihen tyytyväinen, nopsaa kuivu, hyvin levitty ja peittiki kivasti. Sitte mietein koristeluita. Päätin lakata kahteen sormeen Essenceä päälle ja juu oli nättiä. Sitte mietein toosi kauan koristeluita ja siinä meniki sitte päin honkia koko lakkaaminen. Laitoin samettipulveria yhteen kynteen ja siitä jäi reunat paljaiksi. :/ Lakka piti ottaa yhdestä kynnestä pois kokonaan, ja muihin sain jotenki ruttuja, niin niitä sitte peittämään kynsitarroilla. Peukkuun halusin timantin ja se oli sellane tarra, nii sekään ei menny oikeaan kohtaan. Täsä vaiheesa olin iiihan hermona ja päätin vaa että iha sama, olkoon. Nopsaa näppäsin kuvat ja seuraavana päivänä kahesta kynnestä napsahti päät kivasti poikki, joten siinäpä sitä sitten. Pistän huonojen lakkausten piikkiin. Kynnet ei halunnu pitää enää sekuntiakaan lakkoja, joten napsahti sitte poikki ja näytti mielipiteensä. :D Siltä musta tuntu. Nooo nyt niihin kuviin sitte..
En tykännyt näistä, vaikka eine silti mitkään kamalat oo. Kynsillä on vaan liikaa kaikkea ja ei yhteen sopivaa. :D

Ahh tuosa ekasa kuvasa on mun yks lempparihajuvesi, minkä omistan. Se on Britney Spearsin Midnight fantasy. Se on niin ihana tuoksu että. <3 Ja pullokin niin kaunokainen. Tuoksu on makea ja nohh ihana. En osaa kuvailla. :D






2 kommenttia:

  1. Pöh, kivathan nämä on! Olisivat olleet tosi upeat, jos samettipulveri ei olisi jättänyt reunoja paljaiksi, mutta kauniit ovat näinkin. Mun mielestä kaikki sopii hyvin yhteen toistensa kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Ehkä se johtuu siitä, etten tykkää nuista, ku ei onnistunu tuo lakkaaminen ja muut jutut ollenkaan. :D

      Poista

Kommentit piristävät, kiitos niistä. <3